top of page

KOIRAMME

Kaikki koiramme ovat kotikoiria, vaikka osa on myös jalostuskoiria. Arvostamme niitä sellaisina kuin ne ovat. Kasvatustyössäni ajattelen kokonaisuutta – pyrin siihen että vanhemmat täydentävät toisiaan ja urosvalintojeni luonteeseen pyrin tutustumaan erityisen tarkasti.

 

Sileäkarvaisen noutajan alkuperäinen käyttötarkoitus on metsästysnoutaminen. Eri maissa metsästyskulttuurit poikkeavat toisistaan huomattavasti ja maailma muuttuu ympärillämme. Koirien ei mielestäni silti tarvitse niin kauheasti muuttua ja kehittyä radikaalisti johonkin suuntaan, ne ihan samat ominaisuudet jotka ovat hyvän noutajan ominaisuuksia (hiljaisuus, maltti tarvittaessa, innokkuus työntekokoon, kyky lukea ohjaajaa, pehmeät otteet ja halu yhteistyöhön, avoimuus ja ystävällisyys  jne.) ovat niitä samoja ominaisuuksia jotka tekevät sileäkarvaisista noutajista myös kivoja harrastuskoiria ja perheenjäseniä. Jalostettavia/säilytettäviä ominaisuuksia on paljon ja siksi edistyminenkin hidasta ja erot yksilöiden välillä rodussa saattavat olla suuria. Minusta erilaisuus on rikkautta.

 

Minulle on tärkeää pitää omien kasvattieni jälkeläisiä, joita aina sijoitan ajatuksella siitä että on mahdollisuus jatkaa niistä sukupolvia.

Metsänpeiton pentueet

bottom of page